"'Mä liimasin naamarini ikkunaan ja meinasin saada sydärin. Mitä vittuu! Yhtäkkii mun veri oli sorbettii: neljä keltasta silmäparii tuijotti mua aika saatanan pahasti. Sellast sattuu kun trippailee tarpeeks. Oli asia miten vaan, mä näin kolme suurta suden varjoo ja yhen pienemmän vähä niinku rotan tai jotain. Mä en jääny turhii kelailee vaan tartuin mun stilettiin.'
Nuoren Rikin elämä pyörii Ateenan esikaupungin Pireuksen kaduilla. Hän vaihtaa asuntoa tiuhaan tahtiin, tekee tarpeen vaatiessa pikkurikoksia, hurjastelee prätkällä, polttelee pilveä ja trippailee. Vanhemmistaan hän ei halua tietää mitään, poliisia hän pelkää. Ystäviä ei ole kuin muutama harva eikä heihinkään uskalla aina luottaa. Ja rakastaa voi ainoastaan Morfiinia, omaa Montesaansa ja Astarothia.
Nikol Russun esikoisromaania on nimitetty 'Kreikan Trainspottingiksi'. Päähenkilö Riki kertoo huumehuuruisen mutta silti viiltävän selvänäköisen tarinansa omalla puhekielellään. Etelä-Euroopan katujen rujo elämä on kaukana matkaesitteiden maailmasta."
Vaikka kirjaa onkin kutsuttu Kreikan Trainspottingiksi, jää se siitä aika kauaksi.
Aluksi puhekielellä kirjoitettu teksti häiritsee, mutta pian siihen tottuu eikä lopussa enää ehkä osaisi kuvitellakaan kirjaa muulla tyylillä kirjoitettuna.
Mielenkiintoisinta kirjassa on (tottakai) Morfiini sekä Ateena tapahtumapaikkana.
Ilmestyessään (2000) kirja on herättänyt kohua sekä aiheensa että kirjoitustyylinsä vuoksi. Mietityttämään jäi onko kirjan tarina kirjailijan oma tarina - kirjailija tosin ei ole myöntänyt kirjoittaneensa omaa tarinaansa.
Kaiken kaikkiaan ihan jees kirja, nopea lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti