tiistai 6. heinäkuuta 2010

Torey Hayden: Häkkipoika

Taattua Haydenin laatua, sanoisin.


Kirjan takakansi kertoo seuraavaa:

"Vavahduttava tositarina pelkojen lamauttamasta, itsensä häkkiin sulkeneesta 16-vuotiaasta Kevinistä

Kevin oli lopettanut puhumisen seitsemän vanhana. Hän piileskeli pöytien alla ja teki ympärilleen häkin tuoleista. Hän ei ollut astunut ulkoilmaan neljään vuoteen. Arkiset asiat kuten vesi, peseytyminen ja vaatteiden vaihto herättivät hänessä puhdasta kauhua.

Kun Kevinin käyttäytymisessä ei näyttänyt tapahtuvan muutosta, apuun pyydettiin Torey Hayden. Vähitellen jää alkoi sulaa. Kevin osoitti olevansa paitsi nopeaälyinen, myös pohjattoman vihan vallassa isäpuoltaan kohtaan.

Järkyttävyydestään huolimatta Kevinin tarina antaa toivoa osoittaessaan rakkauden ja aidon välittämisen voiman."

Kuten jo alussa mainitsinkin, taattua Torey Haydenin laatua. Kirja oli mukaansa tempaava ja sen olisi tahtonut lukea yhdeltä istumalta. Kirjan sivujen vähetessä toivoi tarinan vain jatkuvan ja jatkuvan.

Suosikkikohtani kirjassa oli päähenkilön, Häkkipojan eli Kevinin puhe hulluudesta:

"Miten sinä voit välittää maailmasta, vaikka se on tällainen? Minä en oikeastaan halua edes olla tässä maailmassa. Minä olen hullu. Eikä hulluna ole välttämättä niin kamalaa. Vaikka kävisi miten huonosti, niin ne korkeintaan pumppaavat minut täyteen lääkkeitä, eikä sitten tunnu enää miltään. Mutta Carolilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Se ei ehtinyt tulla hulluksi. Varmaan sen olisi kannattanut. Minusta hulluksi tulo ei ole ollenkaan pahinta, mitä voi tapahtua."

Torey Hayden (Victoria Lynn Hayden) on yhdysvaltalainen psykologi ja erityisopettaja, joka on kirjoittanut useita kirjoja hoitamistaan lapsista. Haydenin kirjoista on suomennettu ainakin tositarinat Tiikerin lapsi, Toisten lapset, Häkkipoika, Lapsi muiden joukossa, Nukkelapsi, Hiljaisuuden lapset, Aavetyttö sekä romaanit Auringonkukkametsä, Sähkökissa, Pöllöpoika.


Tuomio: 4,5/5

1 kommentti:

Markka kirjoitti...

Piti tulla sanomaan että huima blogi! Mielenkiintoinen, LISÄÄ LISÄÄ, NOPEAMMIN NOPEAMMIN!