tiistai 28. helmikuuta 2012

Risto Isomäki:Sarasvatin hiekkaa

"Intialainen meriarkeologi Amrita Desai tutkii Intian länsirannikolla meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Mikä pysäytti elämän kaupungeissa kymmenen tuhatta vuotta sitten? Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoissukellusveneen, ja työkaveriksi ilmaantuu venäläinen Sergei Savelnikov.
Samaan aikaan Grönlannin mannerjäätiköllä alkaa tapahtua odottamattomia asioita. Suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen havaitsee tekijän, joka yhdistää Cambaynlahden rauniot, Grönlannin mannerjäätiköt ja Bahamasaarten mystiset kivenlohkareet yllättävällä tavalla.
Pienistä puroista syntyy suuri virta ja pian ihmiskunnan tulevaisuus on vaalalaudalla. Onko tarpeeksi aikaa pelastautua."


Kirjan tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, vuoden 2020 paikkeille. Intialainen Amrita
yrittää yhdessä venäläisen tutkijakollegansa Sergein kanssa selvittää meren alta löytyneen rauniokaupungin arvoitusta. Samaan aikaan Susan Chang tutkii jäätiköitä Grönlannissa ja suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen yrittää kehittää ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan. Pian tutkijat ymmärtävät, että jäätiköt ovat vaarassa sulaa hetkenä minä hyvänsä. Jäätiköiden sulaessa maapalloa uhkaavat megatsunamit sekä miljoonaa Tsernobyliä vastaavat onnettomuudet.

Juonellisesti kirja ei ole erityisen mukaansa tempaava, mutta asiantuntevasti esitetty faktan ja fiktion sekoitus saa ajattelemaan asioita. Puoleen väliin päästyä ei kirjaa malttaisi enää laskea käsistään. Kirja perustuu hyvin pitkälle faktoihin, mikä toisinaan hieman ahdistaa. Kirjan lopussa olevat muutamien sivujen mittaiset jälkihuomatukset valoittavat mikä kirjassa oli totta ja mikä tarua - ja mitä voisi olla tehtävissä ennenkuin kirjan kertomuksesta tulee totta.

Sarasvatin hiekkaa on julkaistu vuonna 2005 (Tammi). Samana vuonna kirja oli Finlandia-palkintoehdokas. Seuraavana vuonna kirja sai Tähtivaeltaja-palkinnon sekä Kiitos kirjasta-mitalin. Kirjaa on käännetty latviaksi, liettuaksi, saksaksi sekä viroksi ja kirjan pohjalta on tehty sarjakuva, joka voitti Sarjakuva-Finlandian vuonna 2009. Myöskin kirjaan perustuva leffa ilmestynee tulevaisuudessa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tammikuun luetut kirjat

  • Rosa Liksom: BamaLama
  • Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken Prinsessa
  • Tadeusz Borowski: Kotimme Auschwitz
  • Kati Rajasaari, Jukka Rousu & Kaj Lipponen: Jukka Poika