perjantai 31. joulukuuta 2010

Joulukuun luetut kirjat.

Viimeistä kertaa tämän vuoden puolella: kuukauden luetut kirjat:
  • Mari Jungstedt: Muurien kätköissä
  • Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani
  • Zvi Barlev: Nuoruuteni keskitysleirissä
  • Pasi Lampela: Kuolemansairauksia
  • Selja Ahava: Eksyneen muistikirja
  • Jouni Hynynen: Kesämies

maanantai 27. joulukuuta 2010

Kirjahyllyyn täytettä.

Kolme kirjakauppa-reissua = 6 kirjaa.

Viime viikolla kirjakaupasta mukaani tarttuivat Tom Egelandin Liiton vartijat sekä Helen Walshin Englantilainen tragedia.
Eilen kirjakaupasta mukaani tarttui Arto Salmisen Turvapaikka sekä Huussikirja (Kolmas jo!).
Tänään kävin jälleen kirjakaupassa, tällä kertaa tuhlaamassa joululahjaksi saamani lahjakortin. Mukaani tarttuivat Dan Brownin Kadonnut symboli sekä Carol Meldrumin Neulo tähtiä (joo, tämä kuuluu enemmänkin toisen blogin kategoriaan).

Muutama päivä enää, ja sitten jälleen kuukauden luetut kirjat.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa

Ohjeet: Kopio tämä muistiinpanoihisi. Tägäytä muita kirjanörttejä, myös minut, jotta näen mitä olet vastannut. Lihavoi kirjat, jotka olet lukenut kokonaan; kursivoi kirjat, jotka olet aloittanut muttet ikinä saanut päätökseen tai joista olet lukenut pätkiä. Luetuksi kirjaksi lasketaan myös, jos joku on lukenut kirjan sinulle.

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

2. J.R.R.Tolkien - Taru sormusten herrasta

3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas

4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

5. Väinö Linna - Täällä pohjantähden alla 1-3

6. Agatha Cristie - Kymmenen pientä neekeripoikaa

7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus

8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja

9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille

10. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

12. J.K. Rowling - Potter-sarja

13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

14. George Orwell - Vuonna 1984

15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

16. Elias Lönnrot - Kalevala

17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo

18. Sofi Oksanen - Puhdistus

19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu

20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

21. Richard Bach - Lokki Joonatan

22. Umberto Eco - Ruusun nimi

23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti

24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III

25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton - Viisikko-sarja

27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase

28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri

29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja

30. John Irving - Garpin maailma

31. Louisa May Alcott - Pikku naisia

32. Victor Hugo - Kurjat

33. C.S. Lewis - Narnian tarinat

34. A.A. Milne - Nalle Puh

35. Henri Charrière - Vanki nimeltä Papillon

36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia

37. Emily Bronte - Humiseva harju

38. William Golding - Kärpästen herra

39. Juhani Aho - Rautatie

40. Leo Tolstoi - Anna Karenina

41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli

42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001

43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa

44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

46. Isaac Asimov - Säätiö

47. Aapeli - Pikku Pietarin piha

48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha

49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa

50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

52. Albert Camus - Sivullinen

53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu

54. Hergé - Tintti-sarja

55. Miquel Cervantes - Don Quijote

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

59. Herman Hesse - Lasihelmipeli

60. Günther Grass - Peltirumpu

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma

62. Leon Uris - Exodus

63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

64. Ilmari Kianto - Punainen viiva

65. Franz Kafka - Oikeusjuttu

66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä

67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa

68. John Steinbeck - Eedenistä itään

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä

72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa

74. Giovanni Boccaccio - Decamerone

75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

77. Homeros - Odysseia

78. Peter Hoeg - Lumen taju

79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira

80. William Shakespeare - Hamlet

81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja

82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia

83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

84. Thomas Harris - Uhrilampaat

85. Raymond Chandler - Syvä uni

86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani

87. Deborah Spungen - Nancy

88. Stephen King - Hohto

89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla

90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

97. Veijo Meri - Manillaköysi

98. Maria Jotuni - Huojuva talo

99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

100. Jan Guillou - Pahuus

Tässäpä haastetta ensi vuodelle, taidan tähdätä 50 luettuun kirjaan.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Marraskuun luetut kirjat.

- J. P. Pulkkinen: Minä, Laura ja Cary Grant
- David H. Levy: Ihmeellinen luonto-tähtitaivas
- Niina Hakalahti: Aavasaksa
- Qiu Xiaolong: Punapukuiset naiset
- Desai Kishwar: Pimeyden lapset
- Outi Mäenpää: Naarassika
- Tiia Arjanne: Masennuksen viisaus
- Ben Furman: Perhosia vatsassa-apua pelkoihin, paniikkiin ja ahdistukseen
- Tim Krabbe: Jäljettömiin
- Kjell Ola Dahl: Musta enkeli
- Outi Alm: Suhteettomia tiloja
- Inna Patrakova: Tulkki

tiistai 30. marraskuuta 2010

Kirjahyllyn muodonmuutos.

Tästä lähdettiin: kirjat sikinsokin hyllyssä ja hyllyn päällä, värien kirjoa.


Tähän päädyttiin: Hyllyn päällinen siivottiin. Kaikki kirjat hyllyssä käännettiin nurinpäin. Jännitystä elämään kirjaa valitessa, koskaan ei tiedä mikä kirja valikoituu luettavaksi. Yleisilmekin muuttui hieman rauhallisemmaksi.

torstai 25. marraskuuta 2010

Kokoelma kasvaa.

Kirjaston poistomyynnistä mukaani tarttuivat seuraavat kirjat:
  • Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
  • Arthur C. Clarke: 2001 avaruusseikkailu
  • Arthur C. Clarke: Marsin aamunkoitto
  • Jules Verne: Etelän tähti

maanantai 1. marraskuuta 2010

Rakas Joulupukki.

Olen ollut tänä vuonna kiltti. Tai no, ehkä hieman tuhmakin, koska olen lukenut aivan liian vähän. Toivoisinkin siis joululahjaksi jotain mukavaa kirjaa. Kirjahyllystäni puuttuvat seuraavat kirjat:

  • Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus
  • Sujata Massey: Rei Shimura ja morsiuskimono
  • Sujata Massey: Rei Shimura taifuunin silmässä
  • Dan Brown: Kadonnut symboli
  • Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
  • Anna-Leena Härkönen: Akvaariorakkautta
  • Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä
  • Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia
  • Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia
  • Anna-Leena Härkönen: Karusellimatka
  • Anna-Leena Härkönen: Sopan syvin olemus
Jos Sinun tai Joulumuorin hyllystä löytyy joku kirjoista pölyttyneenä, voin ilomielin antaa sille uuden kodin - käytetytkin kirjat kelpaavat. Enkä missään nimessä vaadi kaikkia kirjoja joululahjaksi, enhän ole kuitenkaan täysin kiltti ollut. Rakas Joulupukki, tuothan minulle lahjaksi luettavaa, kova- tai pehmeäkantista, uutta tai käytettyä.

Yst. Terv. Melkein koko vuoden kilttinä ollut MeRzU

PS. Häräntappoase löytyi kirjaston poistomyynnistä.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lokakuu oli lukukuu.

Lokakuun luetut kirjat siis:
  • George Orwell: Eläinten vallankumous
  • Kari Levola: Unisieppari
  • Elbie Lötter: Vaiennettu Anna - Tarina särkyneestä lapsuudesta
  • Kristina Ohlsson: Nukketalo
  • Anja Snellman: Aura
  • Jim Thompson: Pakotie
  • Josh Amatore Hughes: Punkshui - kodinsisustusta anarkisteille
  • Abo Rasul: Macht und Rebel

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kirjahyllyn persoonallisuustesti.

Etsi vastaukset kysymyksiin omasta kirjahyllystä.


Oletko mies vai nainen?
Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa [Velma Wallis]

Kuvaile itseäsi.
Äiti maa, isä taivas [Sue Harrison]

Kuinka voit?
Onnen koukussa [Carl Hiaasen]

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Paperitalo [Carlos Maria Dominquez]

Mihin haluaisit matkustaa?
Amsterdam [Matkaopas]

Kuvaile parasta ystävääsi.
Avoin tapaus [Jim Garrison]

Mikä on lempivärisi?
Kodin kukat - Viihtyisyyttä viherkasveilla

Millainen sää nyt on?
Mies katoaa sateeseen [Markku Ropponen]

Mikä on paras vuorokaudenaika?
Mustempi kuin yö [Michael Connelly]

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Elämänviiva [Hennariikka Romu]

Päivän mietelause?
Helvettiin ja takaisin [Marilyn Manson & Neil Strauss]

Millainen parisuhteesi on?
Hiirileikki [Seppo Jokinen]

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Mytologia - Jumalia-Sankareita-Myyttejä

Minkä neuvon tahtoisit antaa?
Uinu, uinu lemmikkini [Stephen King]

Miten tahtoisit kuolla?
Ennen aamunkoittoa [Stephen King]

Mottosi?
Lunta, sanoi perhonen [Marjatta Koskenvesa]

Tsaaritar, haastan sinut vastaamaan näihin kysymyksiin.

torstai 30. syyskuuta 2010

Syyskuun luetut kirjat.

  • Heikki Metsämäki & Juha Miettinen: Badding: Rauli Somerjoen elämä ja laulut
  • Mirva Saukkola: Murha on muotia

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Elokuun luetut kirjat.

  • Rudolf Höss: Auschwitzin komendantti
  • Melissa Müller: Anne Frank - Päiväkirjan salaiset sivut
  • Virginie Despentes: Teen spirit
  • Stephenie Meyer: Houkutus
  • Hanna-Riikka Kuisma: Elinkautinen
  • Juha Vuorinen: Tolppa-apina - Juoppohullun päiväkirja 2
  • Daniel Hecht: Kallon pimeä puoli

Daniel Hecht: Kallon pimeä puoli

"Tuho oli kuin mielipuolen työtä. Talo oli säpäleinä, mutta mikään ei viitannut tavalliseen vandalismiin - kaikki oli liian järjestelmällistä. Joku oli nähnyt todella paljon vaivaa, mutta miksi? Oliko autiossa huvilassa harjoitettu saatananpalvontaa vai oliko kyseessä kosto?

Vivien on Kaliforniaan muutettuaan jättänyt arvokkaan Highwoodin huvilansa irtaimistoineen vartioimatta. Tuhosta kuultuaan hän pyytää sisarenpoikansa Paulin korjaamaan taloa, mutta kieltää ehdottomasti kutsumasta poliisia paikalle.

Poliisia huvila kiinnostaa toisesta syystä: lähistöllä on mystisesti kadonnut ainakin neljä teini-ikäistä"


Kaiken kaikkiaan pidin kirjaa pitkästyttävänä. Ensimmäiset 400 sivua olisi surutta voitu tiivistää sataan sivuun. Takakannen sekä ystävän hehkutuksen perusteella odotukseni saattoivat nousta liian korkeiksi.
Mielenkiintoisinta kirjassa olivat päähenkilö Paulin Touretten-syndrooma, sekä Paulin tutkimukset hyperkinesiasta ja hyperdynamismista. Myös viimeiset pari-kolmekymmentä sivua olivat mielenkiintoisia, vihdoinkin kirjassa tapahtui jotain.

Daniel Hecht tunnetaan paitsi esikoiskirjastaan Kallon pimeä puoli, myös siitä että hän on kitaristi.

Tuomio: 1/5

lauantai 28. elokuuta 2010

Hanna-Riikka Kuisma: Elinkautinen

"Mitä kuuluu sille koulutoverillesi, jota vähän karsastit, koska hän oli kummallisen näköinen ja haisi oudolta? Miten nyt menee naisella, joka istui eilen bussissa viereesi? Se jolla oli silmä mustana ja hapsottava permanentti, muistatko?


Hanna-Riikka Kuisman väkivaltaisen verevä esikoisproosateos Elinkautinen taluttaa lukijan eteen joukon ei-toivottuja, elämään tuomittuja ihmisiä. Tässä kompastelevassa kulkueessa nyrjähtäneen lapsuuden hämmennys vaihtuu nuoruuden vimmaisuudeksi, epätoivo purkautuu väkivaltana ja itsetuhoisuutena, yksinäisyys murtaa mielen ja kuolema kuiskii korvaan. Äänen saavat ne ihmiset, jotka eivät kykene puhumaan omasta puolestaan."



Elinkautisen novellit eivät ole kaunisteltuja, vaan raakoja, hämmentäviä, ahdistavia ja mukaansatempaavia. Novelleissa kuvaillaan jokapäiväistä suomalaista elämää: perheväkivaltaa, päihteiden käyttöä, masennusta sekä syömishäiriöitä. Kirjan huumori on mustaakin mustempaa.

Toisinaan olisin toivonut tarinan vielä jatkuvan, saavan onnellisen lopun - tai edes keskinkertaisen. Toisaalta, tämä on jokapäiväistä elämää ympäri maailman, aina kaikki ei pääty kuten elokuvissa. Kirjaa lukemalla voi kurkistaa masentuneen elämään, samaistua kuoleman kaipuuseen tai kuvitella, millaista päihteiden käyttäjän elämä on.

Hanna-Riikka Kuisma 70-luvun lopulla syntynyt, koulutukseltaan kuvataiteilija. Ennen Elinkautista Kuisman novelleja on julkaistu mm. Satakunnan Taidetoimikunnan Uusien kirjoittajien kirjassa 2001 ja Gummeruksen Novellit 2004 -antologiassa. Kuisma on myös kirjoittanut freelancerina lehtiin mm. kolumneja ja taidekritiikkejä.

Tuomio: 4/5

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Virginie Despentes: Teen spirit

Takakannen perusteella kirja vaikutti ehdottomasti lukemisen arvoiselta.
Ehkäpä liiallisten odotusten perusteella kirja olikin hieman pettymys.
Ei kuulu kirjoihin jotka luetaan uudelleen ja uudelleen.


Takakannen mukaan:

"Entinen punkkari, kolmekymppinen muusikko Bruno ei ole poistunut asunnostaan kahteen vuoteen. Pilven pössyttely, musiikin kuuntelu ja neuroosien kanssa tasapainoilu käyvät hänen päivätyöstään, ja tyttöystävä hoitaa ikävät käytännön asiat.

Eräänä päivänä Bruno saa tietää olevansa kolmetoistavuotiaan Nancyn isä.
Nancy huojuu lapsuuden ja nuoruuden rajamailla: yhtenä hetkenä hän on syliin kaipaava pikkulapsi ja toisena numetallia diggaava, seksuaalisilla poseerauksilla leikittelevä pikkubritney.

Räävittömän hauska ja salaviisas romaani kertoo, miten Bruno ja Nancy löytävät toisensa, mitä tapahtuu kun kahden sukupolven nuoruusmytologiat törmäävät ja miten isä ja tytär mullistavat toistensa maailman. Teos yhdistää punkin energian ja aatteellisen tinkimättömyyden sävykkäisiin pohdintoihin kasvattajan mahdollisuuksista ja paikoin apokalyptiseltä tuntuvasta maailmantilanteesta."

Virginie Despentes on ranskalainen feministi, kirjailija, kääntäjä ja ohjaaja.
Despentesiltä on suomennettu kirjat Pane mua, Kauniita asioita, Teen spirit sekä King Kong-tyttö.

Tuomio: 2/5

maanantai 2. elokuuta 2010

Heinäkuun luetut kirjat.

Noloa kyllä, mutta sain heinäkuun aikana luettua ainoastaan kaksi kirjaa:
  • Torey Hayden: Häkkipoika
  • Hannu Vuorio: Hagman
Keskeneräisiä kirjoja on toki siellä ja täällä, kiinnostavia sekä vähemmän kiinnostavia. Valitettavasti helteet pilasivat keskittymiskykyni, joten lukemisestakaan ei tullut mitään.

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Maaseututori & kesäkirppiksen saalis.

Tänään poikkesin Iittalassa Kutilan perinteisellä maaseututorilla sekä kesäkirppiksellä.
Kaikenkaikkiaan saalis oli mahtava. Tässä postauksessa jälleen vain kirja-asiaa, muista löydöistä voi lukea lähipäivinä toisesta blogistani.

Maaseututorilta mukaan tarttui kaksi pokkaria, molemmat Juha Vuorisen tuotantoa: Juoppohullun päiväkirja (jonka olen tosin jo aikaisemminkin lukenut, muistaakseni Sammalkorvalta lainasin.) sekä Tolppa-apina - Juoppohullun päiväkirja 2. Puolitoista euroa kappale, juuri siinä rajoilla että ostaako vaiko eikö.

Iittalan kesäkirppikseltä mukaan tarttui Kodin kukat - viihtyisyyttä viherkasveilla sekä Kodin kukat - näin hoidan kukkiani 2. Nämäkin puolitoista euroa kappale, ei paha hinta hyväkuntoisista kovakantisista kirjoista. Nyt heräsi jälleen pieni toivo, ehkä minustakin vielä joskus tulee viherpeukalo.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Hannu Vuorio: Hagman

Kirjaston poistomyynnistä mukaan tarttui ennestään minulle tuntemattoman Hannu Vuorion Hagman.
Aloin lukemaan kirjaa heti kirjastosta ulos päästyäni.

Kirja oli mukaansa tempaava ja mielenkiintoinen tuttavuus kotimaisten dekkarien joukosta.
Helsingin - ja etenkin Kallion tunteminen - olisi ehkä saanut innostumaan kirjasta vielä enemmän.
Kielellisesti kirja oli hieman hämäävä näin "stadin slangia" osaamattoman mielestä.

Tasapainoilu laillisen ja laittoman rajalla oli ehdottomasti kirjan parhaita puolia,
ja suosittelisinkin Hagmania kaikille kalan ja dekkarien ystäville:
paikoitellen savustetun ahvenen maun pystyi melkein tuntemaan suussaan.


Kirjan takakansi kertoo seuraavaa:

"Hagman on keski-ikäinen eronnut mies, entinen nyrkkeilykehien nekkaaja ja ravintoloiden poke eli sarana - raameiltaan ja maineeltaan juuri se mies, joka vedetään mukaan hämäräpuuhiin ja jota aina epäillään ensimmäisenä.

Hagman on elämänsä käännekohdassa yksin: faija tekee kuolemaa Koskelassa, faijan perustama kirjadivari Kalliossa on konkurssin partaalla, entinen vaimo ja tytär tuntuvat liittoutuneen keskenään. Välit perheeseen ovat katkolla, kun Hagman toteaa tyttären poikaystävän sekaantuneen kovan luokan bisneksiin. Onko Hagman katkeroitunut, viinaanmenevä ja kovanyrkkinen luuseri, joka yrittää mustamaalata poikaystävän tyttärensä silmissä vai tytärtään suojeleva isä, joka vaarantaa henkensä paljastaakseen todelliset syylliset?

Kauhun tasapaino tosiasioiden ja ennakkoluulojen, laillisen ja laittoman välillä säilyy viimeisille riveille asti. Rangaistaanko rikoksesta - se riippuu siitä, onko rikos hyvän vai pahan palveluksessa."
 
Hannu Vuorio on Helsinkiläinen kirjailija, joka on toiminut mm. toimittajana, kriitikkona sekä käsi-kirjoittajana. Vuorio on myös julkaissut runoja 60-luvulla.
Vuonna 1995 Hannu Vuorio sai Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka-palkinnon esikoisdekkaristaan Nyman.
 
Tuomio:3/5

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Torey Hayden: Häkkipoika

Taattua Haydenin laatua, sanoisin.


Kirjan takakansi kertoo seuraavaa:

"Vavahduttava tositarina pelkojen lamauttamasta, itsensä häkkiin sulkeneesta 16-vuotiaasta Kevinistä

Kevin oli lopettanut puhumisen seitsemän vanhana. Hän piileskeli pöytien alla ja teki ympärilleen häkin tuoleista. Hän ei ollut astunut ulkoilmaan neljään vuoteen. Arkiset asiat kuten vesi, peseytyminen ja vaatteiden vaihto herättivät hänessä puhdasta kauhua.

Kun Kevinin käyttäytymisessä ei näyttänyt tapahtuvan muutosta, apuun pyydettiin Torey Hayden. Vähitellen jää alkoi sulaa. Kevin osoitti olevansa paitsi nopeaälyinen, myös pohjattoman vihan vallassa isäpuoltaan kohtaan.

Järkyttävyydestään huolimatta Kevinin tarina antaa toivoa osoittaessaan rakkauden ja aidon välittämisen voiman."

Kuten jo alussa mainitsinkin, taattua Torey Haydenin laatua. Kirja oli mukaansa tempaava ja sen olisi tahtonut lukea yhdeltä istumalta. Kirjan sivujen vähetessä toivoi tarinan vain jatkuvan ja jatkuvan.

Suosikkikohtani kirjassa oli päähenkilön, Häkkipojan eli Kevinin puhe hulluudesta:

"Miten sinä voit välittää maailmasta, vaikka se on tällainen? Minä en oikeastaan halua edes olla tässä maailmassa. Minä olen hullu. Eikä hulluna ole välttämättä niin kamalaa. Vaikka kävisi miten huonosti, niin ne korkeintaan pumppaavat minut täyteen lääkkeitä, eikä sitten tunnu enää miltään. Mutta Carolilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Se ei ehtinyt tulla hulluksi. Varmaan sen olisi kannattanut. Minusta hulluksi tulo ei ole ollenkaan pahinta, mitä voi tapahtua."

Torey Hayden (Victoria Lynn Hayden) on yhdysvaltalainen psykologi ja erityisopettaja, joka on kirjoittanut useita kirjoja hoitamistaan lapsista. Haydenin kirjoista on suomennettu ainakin tositarinat Tiikerin lapsi, Toisten lapset, Häkkipoika, Lapsi muiden joukossa, Nukkelapsi, Hiljaisuuden lapset, Aavetyttö sekä romaanit Auringonkukkametsä, Sähkökissa, Pöllöpoika.


Tuomio: 4,5/5

Toimintahäiriöitä? Huonoa asiakaspalvelua? Huijausyritys? Pelkkä virhe?

Olen tästä nettikaupasta tilannut kirjoja monet kerrat ilman ongelmia,
aina saanut tilaamani kirjat hyväkuntoisina ja nopeasti.
Viimeisin tilauskerta pistää miettimään kahdesti,
tilaanko enää.


Lyhyestä virsi kaunis:

2.4.2010 tein kirjatilauksen, jonka maksoin välittömästi nettipankin kautta kuten aiemminkin.
Osa kirjoista tulikin aivan normaalisti perille, yhden kirjan kohdalla luki jälkitoimitus.
(Nettisivuilla jokaisen kirjan kohdalla luki toimitusaikana 3-5 päivää)

3.5.2010 soitin asiakaspalveluun ja kyselin puuttuvasta kirjasta.
Asiakaspalvelusta ilmoitettiin, että kirja postitettaisiin samalla tai seuraavalla viikolla.

10.6.2010 lähetin asiakaspalveluun sähköpostia, kirjaa ei kuulunut vieläkään.
Seuraavana päivänä sain mielestäni tylyn oloisen vastauksen, asiakaspalvelun tietojen mukaan minulle on lähetetty viesti, kirjan painos on väliaikaisesti loppunut, uusi painos ilmestyisi arviolta 21. päivä. Mitään viestiä en ole kuitenkaan saanut, en postitse en sählöpostitse. (Tarkistan aina myös roskapostikansion.)

Eilen, eli 5.7.2010 kirja löytyi vihdoin postilaatikosta, mukanaan lasku. Aikani ihmettelin, kaivoin tiliotteen esille ja tarkistin: Kyllä, olen maksanut kaikki kirjat jo huhtikuussa tilaushetkellä.
Soitin asiakaspalveluun jälleen, aikansa konetta näpyteltyään asiakaspalvelija löysi tiedon maksusta ja sanoi ettei nyt mukana tullutta laskua tarvitse maksaa.

Olen toki tietoinen, että kirjat voivat loppua varastosta ja uusia painoksia voi joutua odottelemaan.
Sähköpostitse tullut vastaus oli kuitenkin tylyn oloinen, tuli olo, että vain häiritsen heidän työntekoaan asiallisella kysymykselläni. Kirjan mukana tullut lasku saattoi olla vain vahinko, mutta pistää silti miettimään yritettiinkö tässä rahastaa samasta kirjasta kaksi kertaa. Jatkossa mietin tarkkaan tilaanko kyseisestä firmasta kirjoja. Onneksi oli tiliote tallessa, josta pystyin tarkistamaan että olen varmasti kirjan jo maksanut.
Ja kuten jo alussakin mainitsin, olen monesti tilannut kirjoja kyseisestä firmasta ilman ongelmia.
Ehkä kyseessä oli vain inhimillinen virhe.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kirjaston poistomyynnit: löytöjä & uusia tuttavuuksia.

Harvinainen tapaus, selviydyin ulos kirjastosta lainaamatta yhtään kirjaa.
Tosin tilasin hieman kauempaa lainaksi pari kirjaa, liittyen etäopiskelu-tehtäviin.
Lisäksi löysin poistomyynti-laatikoista itselleni uusia kirjoja,
yksi tutun kirjailija kirja sekä kolme uutta tuttavuutta.

Ensimmäinen uusi tuttavuus on Hannu Vuorion Hagman,
jota aloin lukemaan heti kirjastosta ulos päästyäni.

Toinen uusi tuttavuus on Stuart Woodsin Kuolema järvessä,
takakannen perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Kolmas uusi tuttavuuson Margaret Yorken Sovintouhri.

Ja sitten se löytö, kaikkien tunteman Stephen Kingin Kosketus.
Kirjahyllystä löytyy jo muutamia muita Kingin kirjoja,
nyt on yksi lisää kokoelmiin.

Ja miettikää, kaikki neljä kirjaa vain kaksi euroa.
Eipä ole kallista, ei.
Tosin lisää rahaa tuhraantuu uusien kirjahyllyjen hankkimiseen,
kaikki vanhat hyllyt ovat jo täynnä ja kirjapinoja löytyy sieltä ja täältä.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Maria Eriksson: Mian salaisuus

Ensimmäinen kirja-arvostelu on alkujaan kirjoitettu etäopiskelu-kurssin tehtäväksi.



Mian salaisuus on jatkoa kirjoille Uhatut sekä Turvapaikka. Uhatut-kirjan Maria Eriksson on kirjoittanut yhdessä Liza Marklundin kanssa, kirja kertoo pankkivirkailijasta, joka avioeron jälkeen joutuu pakoilemaan väkivaltaista miestään. Turvapaikka on jatko-osa Uhatuille. Turvapaikka kertoo Maria Erikssonin (Mian) uuden perheen elämästä, Ruotsin valtion kyvyttömyydesä suojella perhettä. Turvapaikka-kirjassa kerrotaan, kuinka Mia perheineen joutuu jättämään kotimaansa väkivaltaisen ex-miehen vuoksi ja pakenemaan Chilen kautta USA:han.


Mian salaisuus-kirja alkaa, kun Mia perheineen saa vihdoinkin turvapaikan USA:sta, ensimmäisenä virallisesti perheväkivallan perusteella. Pako on kestänyt kolmetoista vuotta, Mialla on ollut useita nimiä ja henkilöllisyyksiä, perhe on henkisesti hajalla ja avioliitto repeilee.

Turvapaikan saatuaan Mia ymmärtää avioliittonsa kuolleen ja alkaa hakemaan avioeroa. Mia muuttaa lastensa kanssa uuteen asuntoon ja aloittaa uuden elämän. Mian mies ei kuitenkaan haluaisi erota, vaikka he ovatkin vuosien varrella kasvaneet henkisesti eroon toisistaan. Mia on jatkuvasti huolehtinut perheen turvallisuudesta ja taannut selviämisen rahallisesti. Pian Mian mies alkaakin häiritä perheen uutta elämää, tulee perheen uuteen kotiin lähestymiskielloista huolimatta ja lopulta paljastaa lapsille äidin vuosikausia varjellun salaisuuden: Mia on jättänyt ensimmäisen poikansa Ruotsiin selvitäkseen hengissä ja suojellakseen uutta perhettään. Kirjan sivujen vähetessä Mia päättää ottaa yhteyttä Ruotsiin jääneeseen, nyt jo aikuiseen poikaansa, tutustuu tähän ja lopulta kutsuu luokseen Yhdysvaltoihin.

Kirjana Mian salaisuus on tunteita ja ajatuksia herättävä, järkyttävä sekä ahdistava, mutta samalla se on tarina anteeksiannosta ja selviytymisestä. Paikoitellen kirjan väkivaltaiset ja järkyttävät kohtaukset on kirjoitettu tarkkaan kuvaillen, hetkittäin saatoin tuntea käsien kuristuvan omalla kaulallani. Perheväkivaltaa on kirjassa kuvailtu aidosti, raa’asti ja häpeilemättä. Osittain kirja tuntui aiempien osien toistolta, mutta oli kuitenkin mukaansa tempaava.

Kirjoja Uhatut, Turvapaikka sekä Mian salaisuus on markkinoitu termillä ”tositarina”, josta on ainakin Ruotsissa syntynyt kohu. Liza Marklund on itse kirjoittanut, että "Korrektimpaa olisi ollut kirjoittaa, että se perustuu tositarinaan”. Toimittaja Monica Antonsson on kirjoittanut kirjan ”Totuus teoksesta Uhatut”, jossa tarinaa kerrotaan osittain Mian väkivaltaisen ex-miehen kannalta. Monica Antonssonin kirjaa ei ole suomennettu. Suomentamatta on myöskin ”Emma, Mias dotter”, joka kertoo Mian keskimmäisen lapsen Emman tarinan omasta näkökulmastaan.

Tuomio: 3,5/5