"Mitä kuuluu sille koulutoverillesi, jota vähän karsastit, koska hän oli kummallisen näköinen ja haisi oudolta? Miten nyt menee naisella, joka istui eilen bussissa viereesi? Se jolla oli silmä mustana ja hapsottava permanentti, muistatko?
Hanna-Riikka Kuisman väkivaltaisen verevä esikoisproosateos Elinkautinen taluttaa lukijan eteen joukon ei-toivottuja, elämään tuomittuja ihmisiä. Tässä kompastelevassa kulkueessa nyrjähtäneen lapsuuden hämmennys vaihtuu nuoruuden vimmaisuudeksi, epätoivo purkautuu väkivaltana ja itsetuhoisuutena, yksinäisyys murtaa mielen ja kuolema kuiskii korvaan. Äänen saavat ne ihmiset, jotka eivät kykene puhumaan omasta puolestaan."
Elinkautisen novellit eivät ole kaunisteltuja, vaan raakoja, hämmentäviä, ahdistavia ja mukaansatempaavia. Novelleissa kuvaillaan jokapäiväistä suomalaista elämää: perheväkivaltaa, päihteiden käyttöä, masennusta sekä syömishäiriöitä. Kirjan huumori on mustaakin mustempaa.
Toisinaan olisin toivonut tarinan vielä jatkuvan, saavan onnellisen lopun - tai edes keskinkertaisen. Toisaalta, tämä on jokapäiväistä elämää ympäri maailman, aina kaikki ei pääty kuten elokuvissa. Kirjaa lukemalla voi kurkistaa masentuneen elämään, samaistua kuoleman kaipuuseen tai kuvitella, millaista päihteiden käyttäjän elämä on.
Hanna-Riikka Kuisma 70-luvun lopulla syntynyt, koulutukseltaan kuvataiteilija. Ennen Elinkautista Kuisman novelleja on julkaistu mm. Satakunnan Taidetoimikunnan Uusien kirjoittajien kirjassa 2001 ja Gummeruksen Novellit 2004 -antologiassa. Kuisma on myös kirjoittanut freelancerina lehtiin mm. kolumneja ja taidekritiikkejä.
Tuomio: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti