tiistai 6. heinäkuuta 2010

Toimintahäiriöitä? Huonoa asiakaspalvelua? Huijausyritys? Pelkkä virhe?

Olen tästä nettikaupasta tilannut kirjoja monet kerrat ilman ongelmia,
aina saanut tilaamani kirjat hyväkuntoisina ja nopeasti.
Viimeisin tilauskerta pistää miettimään kahdesti,
tilaanko enää.


Lyhyestä virsi kaunis:

2.4.2010 tein kirjatilauksen, jonka maksoin välittömästi nettipankin kautta kuten aiemminkin.
Osa kirjoista tulikin aivan normaalisti perille, yhden kirjan kohdalla luki jälkitoimitus.
(Nettisivuilla jokaisen kirjan kohdalla luki toimitusaikana 3-5 päivää)

3.5.2010 soitin asiakaspalveluun ja kyselin puuttuvasta kirjasta.
Asiakaspalvelusta ilmoitettiin, että kirja postitettaisiin samalla tai seuraavalla viikolla.

10.6.2010 lähetin asiakaspalveluun sähköpostia, kirjaa ei kuulunut vieläkään.
Seuraavana päivänä sain mielestäni tylyn oloisen vastauksen, asiakaspalvelun tietojen mukaan minulle on lähetetty viesti, kirjan painos on väliaikaisesti loppunut, uusi painos ilmestyisi arviolta 21. päivä. Mitään viestiä en ole kuitenkaan saanut, en postitse en sählöpostitse. (Tarkistan aina myös roskapostikansion.)

Eilen, eli 5.7.2010 kirja löytyi vihdoin postilaatikosta, mukanaan lasku. Aikani ihmettelin, kaivoin tiliotteen esille ja tarkistin: Kyllä, olen maksanut kaikki kirjat jo huhtikuussa tilaushetkellä.
Soitin asiakaspalveluun jälleen, aikansa konetta näpyteltyään asiakaspalvelija löysi tiedon maksusta ja sanoi ettei nyt mukana tullutta laskua tarvitse maksaa.

Olen toki tietoinen, että kirjat voivat loppua varastosta ja uusia painoksia voi joutua odottelemaan.
Sähköpostitse tullut vastaus oli kuitenkin tylyn oloinen, tuli olo, että vain häiritsen heidän työntekoaan asiallisella kysymykselläni. Kirjan mukana tullut lasku saattoi olla vain vahinko, mutta pistää silti miettimään yritettiinkö tässä rahastaa samasta kirjasta kaksi kertaa. Jatkossa mietin tarkkaan tilaanko kyseisestä firmasta kirjoja. Onneksi oli tiliote tallessa, josta pystyin tarkistamaan että olen varmasti kirjan jo maksanut.
Ja kuten jo alussakin mainitsin, olen monesti tilannut kirjoja kyseisestä firmasta ilman ongelmia.
Ehkä kyseessä oli vain inhimillinen virhe.

Ei kommentteja: